sunnuntai 23. elokuuta 2009

Stressiterapiaa





Nukkekoti on ollut täällä taas mielenkiinnon kohteena viime aikoina (pitkästä aikaa). Askartelin sinne olohuoneeseen sohvan toisesta nojatuolista soveltamalla ja nyt alkaa muukin kalustus vihdoin hahmottua sen ympärille. Pöytä on myös uusi. Sen tein leipälautasesta ja syömäpuikoista. Vielä olisi inspiraatioissa askarrella televisio ja siihen sopiva taso. Tietysti 50- ja 60-luvun tyyliin, niinkuin talo muutenkin tuntuu olevan.

Nukeilla on myös uudet vartalot, jotka taipuvat ihastuttavasti lähes mihin asentoon vain. Nyt saan heidät poseeraamaan talossa haluamallani tavalla ja olen siitä aivan liekeissäni. Nukkekoteilu on kyllä loistavaa stressiterapiaa remontin väsyttämälle ihmiselle. On aivan mahtavaa iltaisin puuhailla sen kimpussa ja mieli tyhjenee kuin itsestään kaikista muista huolista.

7 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia nukkekodista pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava nukkekoti!Ensimmäistä kertaa tuli tunne että toi vois olla aika ihana harrastus.

    VastaaPoista
  3. Onpas taitavasti tehdyt huonekalut! 50-luvun tyyli on loistovalinta nukkekoteiluun.

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä ihan uskomaton askartelija!

    Heh, mulle tuli tuosta kuvasarjasta välittömästi mieleen rakas lukukokemus: edesmenneessä Pahkasiassa ollut fotosarjakuva, siis valokuvilla tehty sarjis, jossa Barbie joi itsensä humalaan ja paasasi Kenille feministisiä kannanottoja. Se oli hauska :)

    Voisitko harkita tekeväsi tarinoita nukeista, tarkoitan kuvia ja kuvan alle vuorosanoja. Ei ehkä kuitenkaan ihan Pahkasika-keskusteluita, mutta heti alkoi mielikuvitus kutkuttaa noista nukeita mitä ne voisi jutella toisilleen :)

    VastaaPoista
  5. Ei voi kuin ihailla Teitä nukkekoti ihmisiä.Miun hermo ei kestäs noin pientä askartelua enää,joskus on kestäny.

    VastaaPoista
  6. Sari, ah pahkasian barbie sarjis! Minäkin muistan sen. Ja oikeasti mielessä kävi laittaa noillekin vuorosanat tuohon. Täytyy laittaa ensi kerralla, kun bloggaan nukkekodista ;-)

    VastaaPoista