keskiviikko 19. elokuuta 2009

Loputon seinäremontti ja vähän puutarhatöitä



Ulkoseinäremonttimme pitäisi olla jo loppusuorallaan vaikka se tuntuukin siltä, ettei tule valmiiksi ikinä. Onneksi tämän kesän jälkeen ei tarvitse enää uhrata loma-aikojaan mokomaan hommaan.
Rakennustelineemme on mielestäni lähes hysteerisen hieno. Se on todella tukeva vaikkei ehkä ihan siltä näytä. Olemme pärjänneet tuon viritelmän kanssa jo kolmatta kesää ja tunnen jo nyt haikeutta, kun se pitää pian purkaa pois. Olisin melkein voinut jättää sen parvekkeeksi makuuhuoneen ikkunan alle, niin tottunut olen tuota katselemaan. Naapurit tosin saattaisivat olla asiasta kanssani eri mieltä.

Piskuisen takapihamme keittiöpuutarhaan on tullut lisäyksiä. Ostimme sinne kääpiörungollisen omenapuun, viinimarjapensaita, mustikkapensaita, karhunvattua sekä kirsikkapuun (tällä kertaa makean). Ystäviltä saimme pari karviaispensasta, jotka toivon mukaan viihtyvät meidän pihallamme paremmin, kuin heillä kuusten katveessa. En malta odottaa ensi kesää, kun kaikki lähtee kasvuun ja takapihamme peittyy tuuhean kasvuston suojaan. Voin sitten hiippailla sinne yöpaitasilleni poimimaan kaikkea ihanaa syötäväksi (No, ehken kumminkaan ihan ensi kesänä vielä, mutta joskus kumminkin).

5 kommenttia:

  1. Kaikki valmistuu aikanaa,kun oikein yrittää.Niin käy teidänkin urakalle,usko pois.Ja sitten...sitten on mukava nauttia kättensä töistä.
    Kauniin värin olette valinneet taloonne.
    Ja ne marjat,mhmmm...Juuri tulin omista puskistani syömästä...ihanaa ja tuoretta,kotimaista,vitamiinipitoista...mitähän kehusanoja vielä...

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä ihanasta blogista! Luin sen kokonaan läpi muutaman viimepäivän aikana (tätä lukiessa oon juonut niin päiväkahvit kun syönyt aamupuurotkin :D )

    Voimia ulkolaudoitusurakan loppuunsaattamiseen! Näyttää sikäli tutulta, että meillä isä teki omaan kotiinsa samanlaista remonttia ja kun se on nyt valmis, niin autokatos on vuorossa seuraavana :)

    VastaaPoista
  3. PikkuBertta, se väri on kartanonkeltainen. Ihanan mahtipontinen nimi eikö :-)

    cidi, kiitos itsellesi ja tervetuloa :-)

    VastaaPoista
  4. ei ole ollenkaan tyypillinen laudoitus aikakaudelleen,onko joku syy tähän?täällä on 80luvun puutaloissa tuota tyyliä!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, tämä talo on ollut pystylaudoituksella rimoineen vuodesta 1946. Tuo ylimääräinen katkos alareunassa johtuu vain siitä, että halusimme käyttää talon vanhat seinälaudat uudelleen ja ne olivat lahovauriokorjauksen vuoksi katkaistu tuolta kohtaa.
    Josko teilläpäin sitten on rakenneltu 80-luvulla 40-luvun tyyliin...

    VastaaPoista