sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Vaunumatkalla

Ensimmäinen reissu vaunulla on nyt tehty. Matkat sujuivat mallikkaasti mitä nyt etuikkuna hieman laski vettä sisälle kaatosateessa ajaessa, mutta se oli pientä koskapa perille päästyäni leirielämä oli yhtä juhlaa vain. 
Oli aivan mahtavaa olla muiden nurkissa vieraisilla ja välillä piipahtaa kotona vaunulla. Mukaan mahtui myös huimasti enemmän tavaraa kun pelkän auton kanssa matkustaessa, mikä olikin tässä reissussa varsin oivallinen juttu.

Ensimmäistä yötä en vielä uskaltanut vaunussa yksin viettää mutta toisena yönä oli mieleni jo niin rohkea että uskalsin ja hyvä niin sillä näissä maisemissa kyllä kelpasi nukkua ja aamulla herätä. 

Missä kävin ja mitä siellä tein selviää teille parin seuraavan postauksen mukana.

The first road trip with the caravan was a success. It's really easy to drive and handle and the only bad thing was a leak in the front window during rain. It was so wonderful to have my own home with me. And as you can see the scenery was also like a dream.
Where I went and what I did there I will tell you in the next two posts.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Vaikka väkisin

Rakastan vanhoja nahkasohvia ja tietysti sellainen piti saada myös asuntovaunuun. Ostin käytettynä vanhat ja kulahtaneet nahkasohvan tyynyt ja raa'asti vuolin niistä sisukset suunnilleen sopiviksi. Tyynyt ovat vieläkin kyllä hieman liian leveät, mutta pysyvätpähän paremmin paikoillaan.
Tarkoitus olisi jossain vaiheessa teettää päällisten pienennys oikein ammattilaisella jotta saan pinnasta  napakamman tuollaisen kurttunahan sijaan, mutta toistaiseksi saavat olla noin.
Onpahan vintage nahkasohva.

I just love vintage leather sofas and of corse needed to have one in the caravan too. I found these vintage leather couch pillows and just molded them a little to fit the caravan. I really need to get these upholstered perfectly, but for the time I'll keep them as is.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Sadetta odotellessa

Farkut kuivumassa luumupuun oksalla ja pikkuinen grilli tulilla. Aurinko paistaa vaikka sataa pitäisi. Lapsi lähti riparileirille ja äiti tuntee itsensä niin kovin vanhaksi.

Jeans hanging from a plum tree and a tiny grill. It should be raining but there's no sign of it yet.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Aalto-maljakon alkulähteillä

Sain kutsun muutaman muun bloggaajan (ja yhden toimittajan) kanssa Iittalan Lasimäelle tutustumaan lasitehtaaseen ja Aalto-maljakon valmistusprosessiin.

I got invited to Iittala Lasimäki to visit the glass factory and see how the famous Aalto vase is made.
Aalto-maljakot valmistetaan tehtaalla edelleen suupuhaltamalla. Yhden maljakon valmistus on monivaiheinen prosessi johon tarvitaan useiden ammattilaisten työpanosta. Yksilöllisen valmistustapansa johdosta jokainen maljakko on uniikki.
Tehtaalla oli sisällä hirveän kuuma enkä voi kun ihmetella työläisten sitkeyttä työskennellä moisessa lämpötilassa. 

The Aalto vases are still hand made. It takes a lot of work and craftmanship to produce one single vase. That's why every vase is unique.
Kunnioitusta herättävän kuumien uunien pelottavuutta lievensi hieman niille annetut veikeät nimet. Rakastan tehtaita ja kaikenlaisia vanhoja koneita ja täällä niitä oli niin paljon ja erilaisia että pääni meni niistä aivan pyörälle.

Remarkably hot ovens were less scary when I saw the cute names they had. The other one is called (freely translated) "Jack" and the other "Larry".
Aalto-maljakoita jäähtymislinjalla.

Aalto-vases on the cooling belt.
Ja tietysti lasitehtaalla kun ollaan niin siellä on paljon lasia eri muodoissaan. Tässä ihana kasa erilaista sutta ja sekundaa.

A lovely pile of disqualified glass.
(Tämän kuvan näpsäisi Kettu)
Retken jännittävintä antia oli kun pääsin itse kokeilemaan suupuhallusta muottiin. Homma ei ollutkaan ihan niin helppoa kun miltä se näytti, mutta jonkinmoisen maljakon sain aikaiseksi kuitenkin. (Vaasi jäi tehtaalle jäähtymään ja saan sen postilla kotiini myöhemmin.)

Päivä oli mukava ja seura mitä parhainta ja visiitistä jäi niin lämpimät muistot että vierailen tuolla ehdottomasti joskus vielä uudestaankin.

I also got to try glass blowing my self. It was terrifying and fun at the same time. The vase I made was left at the factory to cool down and they'll send it to me later. (I'll post a picture of it when I get it home.)

tiistai 4. kesäkuuta 2013

No nysse tapahtui

Vaununen meni vihdoin katsastuksesta läpi ja pääsi takaisin rekisteriin!
Ryntäsimme oitis ostamaan pullon kuohuvaa ja uudet Iittalan Essence Plus viinilasit tilaisuutta juhlistaaksemme, mutta sitä ennen heitimme pienen kierroksen vaunun kanssa ihan vaan fiilistellen, että miltä se sitten tuntuu olla teiden tukkona tuolla. Ihanaa  se kyllä oli, eikä yhtään haitannut vaikka muutaman paheksuvan kiireisen perässäroikkujan saimmekin. Kyllä sitä nyt kelpaa olla karavaanari, vihdoinkin! Jei!

The caravan is finally registered and I can take it anywhere I want. We were so happy that we went out and brought new Iittala Essence Plus wine glasses and a bottle of bubbly to celebrate this event.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesäsiivousta part II

Vihdoinkin piha alkaa myös olla kesäkuosissaan. Koiruuskin sen tietää että nyt on aika vain olla paikallaan ja nauttia. Paitsi että ihan kaikki eivät nauti, niinkuin esim. kuvassa alla hyvin talvettamani puksipuu. 
Kastelu on tässä hiekkapitoisessa pihassani välillä välttämätöntä. Jos taivaalta ei vettä tipu ja vesisaavit kumisevat tyhjyyttään täytyy minun pistää letkusta kasveille virvoketta. Niinkuin nyt tällaisilla helteillä. Illan viiletessä kaivan taas letkun esille ettei muullekin pihalle käy kuten puksirukalle.

When the sun is shining there's no worries in the world. You can ask my dog, he knows.
(Except for this plant below. It's dead and therefore can't worry or anything for that matter.)

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesäsiivousta part I

Sain vihdoinkin revittyä itseni irti asuntovaunun kimpusta ja päätin pitää pari päivää "vapaata"  keskittyen kesäsiivouksen tekoon pihalla ja siihen liittyvissä tiloissa (kevätsiivous jäi tosiaan tekemättä tänä vuonna). Kerkesin minä käydä rentoutumassa vähän kirpputoreillakin ja sieltä tarttui mukaani mm. tuo veikeä kieletön viulu ja minun makuuni ihanan värinen tikkataulu.

I just had to take a few days off of the caravan project and decided it was time to clean up the porch. I also needed to go fleamarketing since that's the best way of relaxing for me. I found the old fiddle and the dart board for only six euros.