maanantai 8. kesäkuuta 2026

Kasvihuoneen muutos valmiina

No nyt on kasvihuoneen muutos valmis, siivottu ja stailattu nätiksi kesää varten. On kyllä ollut ihan huiman hauskaa tätä tuolla laitella ja ihan tuntuu taas aivan uudelta koko tila. Teki kyllä niin hyvää saada se koko mökkiä hallinnut iso hyllykkö pois, kun näkee taas tuon kauniin takaseinän, ja sai siihen niin nätisti ja näppärästi asioita nyt esille.

Lainasin asuntovaunulta vielä kaislamatot lattiaan lämmikkeeksi kylmien, harmaiden betonilaattojen päälle ja tunnelma muuttui heti niin super-kotoisaksi ja mukavaksi, että saattaapa olla, että tämä laina on vähän pidempiaikainen. (Vaunulle löytyi jo korvaava tilallekin.)

Möin tuolta hyllykön lisäksi paljon kukkaruukkuja ja muita somisteita torissa, että sain tuota tavaramäärää vähän järkevämmäksi ja nyt siellä on esillä asioita, joista eniten pidän ja joita eniten täällä käytetään. Paikkansa löysi myös vihdoin tuo viime kesänä ostelemani hauska listanaulakkokin tuosta seinältä. (Ylimmällä hyllyllä aivan katonrajassa on mm vielä pari ruukkua ja yksi valurautainen jalallinen, jotka ovat torissa odottelemassa uusia omistajiaan.)

Siippa toi pyynnöstäni minulle kukkia tuonne somisteeksi ja koskapa toi niin runsaasti laitoin sitten runsaasti niitä esille. Mikäs sen ihanampaa, kun oikein monta kukkamaljakkoa ryöppyävine ja rönsyilevine rikkaruohoineen. Täällä on nyt niin ihanan rustiikkinen tunnelma kaikkien eri ruskeiden sävyjen kanssa, että pläjäys vihreää teki hyvän piristyksen tuonne sekaan. Täällä ei ole viime vuosina hirveästi mitään vihreitä kasvateltu, koskapa on tuuheutunut tuo piha niin paljon, että aika varjoiseksi on tämä tila käynyt.

Järjestelin vihdoin myös tämän kasvihuoneen johtokeskuksen, eli tuon pöydän alla olevan jatkojohdokkeen, jossa on kiinni mm. pihalla ympäri vuoden palavat jouluvalot ja kasvihuoneen kattolamppu. Pistin johdot sievästi ja piilotin kaiken laittamalla tuon pullokorin siihen eteen, joka mittojensa puolesta kävi siihen kuin nakutettu, eikä heti arvaa mitä siellä takana oikein lymyilee.

Lisäsin tuohon pöydän sivuun vielä koukkuun yhden yksiosaisen jatkojohdon sitä varten, jos kasvarissa tarvitaan sähköä käyttää, ettei tarvitse ihan heti mennä pujeltamaan tuonne pullolootikon taakse ja sotkemaan hyvää järjestystäni. Sen kerkiän sitten loppusyksystä taas solmuksi säheltää, kun sormet kohmeessa sinne käyn lisäämässä valojohtoja joulua varten.

Kokeilin myös telkkarista näkemääni niksiä laittaa vähän hiuslakkaa voikukan hahtuvapalloon, jotta se ei hajoa ja voi maljakkoon laittaa  ja voi että kuinka kivasti se toimii! Harmi vaan, ettei omalla pihalla enempää kokonaisia pallosia enää ollut, kun olisi ollut kiva testata miltä kunnon kimppu näitä olisi näyttänyt. Mutta nyt kun tämä on näin toimivaksi testailtu niin ensi kesänä olen varmasti tärppänä noita isot kimput täällä keräilemässä.

Ja tämä ilmaisista osista rakenneltu pöytäkin näyttää nyt niin kotoisalta tuolla, niin kuin olisi aina just tuossa ollutkin! Se on kyllä niin näpsä ja ihana käytössäkin tuon kauniin ulkonäkönsä lisäksi. Saatan vaan vielä jossain kohti maalata sitä hiukan lisää ja sitten kuluttaa hiomalla vähän parempiin kohtiin nuo "patinat" Nyt on vähän turhan hutaisten tehty silmiini nuo.

Mutta onpas ihanaa, nyt kun taas on nättiä kasvarissa. Hengailen tuolla ihan koko ajan vaan ihailemassa kaikkea.

And this is what the greenhouse looks right now. So pretty with all the rustic things and brown tones. With some wildflowers it really looks delicious to my eyes and I love it so much! The table is so perfect there too and already so nice to use.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti