keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Pikkukatos pikkuterassille osa I

Alettiin pieneen tarassiremppaan, kun kyllästyttiin kuskaamaan tyynyjä koko ajan suojaan sateelta ja nyt tänä vuonna myös suojaamaan muovihupulla sitä uutta hienoa antiikkisohvaa. Olin suunnitellut tähän pientä kiinteää katosta jo vaikka kuinka kauan, mutta aina se töppäsi johonkin se suunnitelma, milloin haittasi se, että olisi ikkunan tiellä ja milloin se, että se ei kestä meidän talven lumi- ja jääkuormia tuosta isolta katolta (tai sitten jos kestää niin toimii liukumäkenä niille ja heittää ne kulkuväylälle).

Sitten yhtenä päivänä pälkähti päähän ajatus, että jos tekisi sellaisen, josta saa ne valokatteet sitten syksyllä otettua helposti pois, niin ei tarvitse huolehtia talvella lumikuormista, mutta saisi kesällä olla kunnon sateensuojassa. Turha kai sanoakaan, että kun briiffasin idean puolisolle lähdettiin melkein niiltä sijoilta puutavarakaupoille.

Ja niin kun aina minä suunnittelen asiat loppuun tehdessäni, joten yksi päivä ei vielä riittänyt saamaan katoksen runkoa aivan valmiiksi. Välissä piti päättää monta tärkeää asiaa, joista ehkä vähäisin oli, että miten nuo yli tulevat laudanpäät sahataan. Päädyin lopulta tähän kaarevaan muotoon, kun se mielestäni on sopivan sympaattinen tähän vanhaan tönöön. 

Ja sitten alkoi satamaan vettä, niin hommat vähän tyssähti taas ja puutavaraakin pitää käydä vielä pari pätkää lisää ostamassa eikä niitä katemateriaalejakaan ole vielä valittu. Mutta, siellä on nyt jonkinlainen runko jotakuinkin paikoillaan (ei vielä kiinni kaikkialta, siksi vähän vinkura) ja jahka tässä ilmat vähän kuivahtaa niin päästään jatkamaan maaliin tämä projekti.

Started to build a canopy over our deck the other day. Not yet finished cause it started raining, but looking quite nice already. Still need a little more wood on the top and I need to select the clear roofing material and it needs to stop raining before we can continue this build, but so far so good.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti