sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Varaslähtö kesään

Nyt on kuulkaa jo kesä alkanut täällä sisustusmaanikon huushollissa. Vähän ehkä turhan varhain, kun se kevätkin vasta alottelee, mutta kun kerran lähti niin lähti. Kävin nimittäin viikonlopulla tuttuun tapaani vaelluksella kevätmessuilla ja siellä tuli niin kesäfiilis, että päädyin ostelemaan jo nyt kasveja puutarhaan ja kasvihuoneeseen.

Mukaan tarttui muiden muassa tällainen hillitön muratti, jonka ostin kun sen niin halvalla sain. Tällainen pitää ehdottomasti olla jossain puutarhani varjoisassa nurkassa tai ehkä kasvihuoneessa. Tämä on kyllä niin hillitön, että sen paikka täytyy tarkkaan harkita, että tulee sitten oikeuksiinsa.

Sitten ostelin mahtavan rosmariinin ja tietenkin laventelia, sitä kun ei koskaan voi olla liikaa. Molemmat ovat ehdottomia tuoksu-suosikkejani ja niitä pitää löytyä pihalta vähän joka nurkalta, että saan niitä hypistellä ja tuoksutella ohi kulkiessani.

Laventelin sain pakattua vanhaan saunakiuluun, jonka kirppistelin tuossa aiemmin talvella. Siitä olivat tukirenkaat kadonneet matkan varrelle, joten sitaisin sen kasaan ihan vaan juuttinarulla ja se näyttää toimivan nätisti noinkin.

Sitten ostelin messuilta vielä tällaisia söpöjä lasisia lomakastelijoita. En niinkään siksi että niitä lomailun ajaksi tarvitsisin, vaan siksi että noista näkee niiden janoisimpien kasvien vesitilanteen aika näpsästi. Esimerkiksi tämä uusi muratti, joka ei sitä kuivuutta siedä lainkaan pysynee paremmin hengissä huomassani, kun ihan silmillä näen kaipaako se jo isompaa kastelua.

En ostohurmioltani pystynyt kovin hyvin keskittymään messujen muuhun tarjontaan sen kattavammin, mutta yksi asia siellä oli joka silmiini ja askartelusieluuni lujasti iski; kts. kuva alla.

Nimittäin tämä juuttinarusta tehty lampunvarjostin. (Valitettavasti jo unhoitin, millä osastolla ja kenen tämä oli. EDIT: Se oli Puutarhaetsivien osasto.) Sen muotokieli ja toteutustapa suorastaan huutavat sitä että yritän askarrella moisen itse myös omaan puutarhaani. Se näyttää vähän rapumerralta ja merelliseltä ja jotenkin niin kovin sympaattiselta, mutta samalla juhlavalta. En tiedä laittaisinko omaan versiooni pullonkorkkeja koristeeksi kuitenkaan, ehkä simpukoita niiden tilalle mielummin.

Joten nyt ei muuta kun askarteluhommiin ja kasvien kasteluun, nuo kun pitää nyt pitää täällä sisällä, kun se kesä ei ihan vielä ole alkanut...

I went to the spring fair and got all crazy with my shopping. I just had to get myself that huge Ivy, and Rosemary and of course some Lavender. I also got those cute little glass baubles, that one can use as vacation drippers, allthough I 'm going to use them as visual meters to tell me when the plant needs to be watered properly. 

And last but not least, just look at that jute string lamp shade I saw at the fair! I just have to try to make one my own, it looks just easy enough to at least try. 

7 kommenttia:

  1. Hei, satutko muistamaan kenen myymiä nuo lomakastelijat ovat? Tarvitsisin ja tuo korkkisysteemi vaikuttaa toimivalta!
    t. Päivi

    VastaaPoista
  2. Ihan hervottoman, hillittömän, ennennäkemättömän mahtipontinen muratti!! Eikä noi toisetkaan mitään ruipeloita ole...

    VastaaPoista
  3. Upeat ostokset!
    Tampereella on Supermessut tulevana viikonloppuna. Olisipa siellä noita kaupustelijoita myynnissä:)
    Uskomaton muratti!

    VastaaPoista