perjantai 27. huhtikuuta 2018

Pikkupuuhaa pyhiksi

Joskus sitä on juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja löytää juuri sitä, mistä on jo pitkään haaveillut. Niin kävi tässä eräänä päivänä kun eteeni pölähti tämä tämmöinen vanha miljoonalaatikoston retale. Kun vielä sen ulkomitat sattuivat lähes sentilleen siihen, mihin tällaista olin haaveillut, ei kukkaronnyörejäni pidätellyt enää mikään.

Kävin ostelemassa sen siltä istumalta ja koska se kaipaa ennen sisälle pääsyä kunnon kuurausta ja pientä entrausta jäi se kasvihuoneeseen ensin parkkiin sitä odottamaan. Viikonlopulla pitäisi homma aloitella ja toivon mukaan ensi viikolla tämä iki-ihastuttava kapistus on paikallaan olohuoneessamme.  Tarkoitus on siis putsata tästä vain pahimmat liat suunnilleen pois ja korjat vain se mikä täytyy, muutoin saa kaikki patina ja muu jäädä silleensä esille, koska tämä sopii sisustukseeni ja makuuni täydellisesti juuri niin. Nyt vaan juuriharjaa ja mäntysuopaa tuolle oikein urakalla ensin.

Been dreaming of a chest of drawers like this, and then I suddenly found it. Bought it immediately and got it home. Now it sits in the conservatory (a.k.a. green house) waiting to be fixed and cleaned, but not too properly, I love the color and patina on it as it is. Oh, it'll look SO goon in our living room later.

7 kommenttia:

  1. Oi! Tuo on varmasti monien unelma, kuin myös omani. En voi olla muuta kun kateellinen! Et yhtään haluaisi paljastaa paljonko jouduit tuosta pulittamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan tarkkaa hintaa en tietenkään tahdo paljastaa, mutta muutamissa satasissa tällaisten arvo nykyään on.

      Poista
  2. Miten ihmeessä sä bongaat niin ihania löytöjä aina! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä ihan itekkään tiedä, tuuri on ollut välillä melkoinen :-)

      Poista
  3. Oih ja voih mikä ihanuus! Ei kai vaan taas sieltä osto- ja myyntiliikkeestä?

    VastaaPoista
  4. Ihan mieletön löytö, tää on kyllä niin tehty teille <3

    VastaaPoista