tiistai 13. kesäkuuta 2017

Saven alta kaivettu

Tämä pöytä on yleensä aivan savessa ja sen edessä on pari hyllyä täynnä kuivuvia töitä ja muotteja. Nyt se näyttää minun silmiini jo kovin autiolta vaikka tavaraa siinä vielä onkin aika lailla.

Tietsikkapöydän vieressäkin on yleensä pieni hylly savitöitä varten, nyt siinä ei ole kun keittiöjakkara ja pääkallomaalaukseni, joka odottaa inspiraatiota sutaista se valmiiksi. On odottanut jo pian kaksi vuotta, mutta odottakoot vielä. Toimii noinkin eikä ole haitannut eloani siinä.

Ja se tämän huoneen kruunu eli miljoonalipastokin siellä nyt paistattelee koko komeudessaan kun ei ole mitään siihen nojaamassa tai muuten tätä näkymää tukkimassa. Asia joka pistää aina ensimmäisenä tähän huoneen astujan silmiin ja herättää lähes poikkeuksetta ihastuneita huokauksia. Oma silmä jo niin tottunut, että huomaan pikeminkin nuo maalinkulumat jotka työtuolin selkänoja on siihen raapaissut, mutta onnekseni ne eivät häiritse minua vielä liikaa. Tykkään kun näkyy jo vähän meidänkin elämän jälkiä näissä.

Mutta nyt painelen ompelukoneen äärelle. Sain kirpparilla uuden tyynyinspiraation ja pakko ryhtyä heti tuumasta toimeen. Siitä lisää ensi kerralla sitten.

My work room is clean. A state it hasn't been in in almost six months or so. My pottery making has filled and messed up the whole room, but for a while now it is clean. Until I bring all the clay and materials back nex weekend and mess it all up again. So let's enjoy it while it lasts by looking at these pics and enjoying it's clean glory. Hooray.
 I must do some sewing work now that  I have the space for it. I got a huge pillow-inspiration at the fleamarket and need to go make them immediately.

2 kommenttia:

  1. Ihanan inspiroiva työhuone sinulla. Ei ihme että olet niin aikaansaava:) Tuollaisessa tilassa viihtyisin itsekin tekemässä omia projektejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niin kuin sanoin täällä on kyllä yleensä ihan hirveä sekamelska, että en siitä inspiroivasta silloin tiedä... :D

      Poista