perjantai 30. kesäkuuta 2017

Rennosti rottingilla

Asuntovaunu on ollut vielä parkissa omassa pihassa kun se kunnon kesä on antanut odotella itseään, mutta uusia juttuja sinne on jo tulevia reissuja varten hankittu.

Taannoin pihalle hankkimistani rottinkituoleista kaksi voi aina lainata matkaan mukaan ja niille kaveriksi vielä saman sarjan pöytä niin jo vain hyvä tulee. Menneistä vuosista poiketen nyt päätin että tämä kesä mennään ruokakaluston sijaan tuollaisella rennolla lounge-meiningillä jossa on mukavampi rentoutua lämpiminä kesäiltoina.

Mielestäni tämä kalusto ja tyyli sopii juuri tämän vaunun kanssa niin hyvin yhteen ettei ole tosikaan. Ihan kun olisivat luodut toisilleen. Mukavan rento, rouhea ja samalla kuitenkin tyylikäs. Ihanasti nyt tulee esille myös tuon 60-luvun vaunun boheemi vähän jopa hippimäinen habitus. Tyk-kään ihan älyttömästi, enkä malttaisi enää kauaa odotella että tuolla kokoonpanolla reissuun pääsen.

I styled my vintage 1964 Sprite caravan with Ikea's Jassa rattan furniture and the match is made in bohemian heaven.I really love the way they fit together. I can just see myself sitting there with a friend and a glass of wine, on a warm summer night somewhere in the Finnish countryside Now I'll have to settle fro dreaming about it on my own front yard. But soon, very soon I can take my favorite summer cottage on the road again.

11 kommenttia:

  1. Kiva rottinkikalusto ja tosiaan sopii oikein hyvin yhteen asuntovaunun kanssa :) Mukavia kesäpäiviä :)

    VastaaPoista
  2. Tuo boheemi yhdistelmä hivelee myös mun silmää! Asuntovaunut ei kuulu omiin suosikkeihin, mutta teidän yksilö on poikkeus ja noi kalusteet kyllä kruunaa kokonaisuuden♡

    VastaaPoista
  3. Ihan täydellinen tuo teidän vaunu!

    VastaaPoista
  4. Ihana vaunu ja kalusteet! Kuviasi katsellessa hälvenee "traumat" teini-iän pakollisista karavaanarikesistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ikinä päässyt asuntovaunuilemaan pienenä. Olin kateellinen kavereille jotka pääsivät. Nyt paikkailen tuota puutetta tällä omalla pikku hotellihuoneellani. :-)

      Poista
  5. Postaus asuntovaunusta olisi kiinnostava! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä löytyy jo vaikka ja kuinka. Vilkaise tuosta oikealla olevasta valikosta kohdasta asuntovaunu. Internetversiossa, mobiilissa ei näy nuo kategoriat. :-)

      Poista