torstai 23. heinäkuuta 2015

Sadepäivien ratoksi

Kun muut projektit ovat sateisen sään vuoksi tauolla piti keksiä jotain muuta tekemistä. Tulevaa (sellainen on luvassa syksyllä, päivämäärä vielä avoin) Sisustusbloggaajien kirppis- ja myyjäistapahtumaa silmällä pitäen päätin tehdä minäkin jotain kivaa omaa askartelua jota myydä.

Eilisen päivän pakerruksen tuotoksena syntyi kiva läjä uusia, mutta melko vanhoin menetelmin tehtyjä pahvisia kylttejä sisustukseen. Disainiltaan taattua minua. Juuri tuollaiset kelpuutan myös omaan kotiini, sillä arvostan käsityönä tehtyjä asioita yli kaiken ja nämä ovat juuri sellaisia. 

Jossain vaiheessa aloin miettiä että miksi pimittäisin nämä vain sinne kirpparille, kun helpostihan tällaiset postissa kulkevat joten päätin että koemarkkinoin näitä nyt tässä blogin puolella ja jos kauppansa tuntuvat tekevän saatan myydä täällä jatkossakin (ja ehkä suunnitella myös jotain uusiakin). Joten tässä kiinnostuneille mitat  ja hinnat (vain tälle erälle).

EDIT (25.7.): Nämähän vietiin ihan käsistä. Tein jo uudenkin erän ja nekin ovat jo melkein loppu. Nyt loppuivat myös materiaalit joten lisää tulee jahka saan täydennystä niihin. Merkkaan kuvien alle tämänhetkiset varastosaldot ja kylttikohtaiset postikulut.

EDIT (22.8.): Perustettu pieni kylttikauppa suuren kysynnän vuoksi. Linkki kauppaan sivun vasemmassa reunassa.

Erittäin ajankohtainen kyltti turhan sähkönkulutuksen välttelyyn. Mitat 25cm x 17,5cm. Materiaalina puupahvi ja  yksilöllisesti patinoitu paperi. Kulmissa metallisuojat. Jokainen kyltti patinoinnin takia hieman erinäköinen. Hinta 14€ kpl + pk 1.40€  (tilaa kylttikaupastani, linkki sivun vasemmassa reunassa)

Kaksipuoleinen kyltti teksteillä vapaa / varattu. Oikein passeli esim. vessan oveen. Mitat 17,5cm x 12,5cm. Materiaalina puupahvi ja  yksilöllisesti patinoitu paperi. Kulmissa metallisuojat. Jokainen kyltti patinoinnin takia hieman erinäköinen. Hinta 10€ kpl + pk 1.40€ (tilaa kylttikaupastani, linkki sivun vasemmassa reunassa)

Ja lopuksi tällainen näöntarkastelutaulu jolla voipi tarkkailla omaa näköään eri tilanteissa. Näyttää myös erittäin kivalta melkeinpä missä vain. Mitat 20cm x 35cm. Materiaalina puupahvi ja yksilöllisesti patinoitu paperi. Kulmissa metallisuojat. Jokainen kyltti patinoinnin takia hieman erinäköinen. Hinta 18€ kpl + pk 2.0€ (tilaa kylttikaupastani linkki sivun vasemmassa reunassa)

Kiinnostuneet ostelijat lähetelkää sähköpostia (osoite löytyy sivun yläosasta vasemmalta, kellon, lampun ja lääkepurkin alta) niin sovitaan yksityiskohdat. 

Ja lopuksi tiedoksi vielä että betonitehtaani on jälleen avattu. Pistän pian ensimmäiset satsit betonkirjoja tulille. Niitä voi kysellä jo sähköpostilla, otan varauksia vastaan. Laitan myös tänne blogiin ilmoituksen jahka niitä on saatavilla.

As it is raining almost every day now I had to figure out something fun to do inside the house. So I decided to make some cool cardboard signs of my own to sell. I had so much fun doing these and I think they look supercool.  If you want to buy one (or some), send me an email (the address is on the upper left below the clock, lamp and brown bottle).
I also will be making more concrete books to sell. I'll let you know here in my blog, when the first patch is ready.

7 kommenttia:

  1. Ihania! Pitääkin laittaa mailia :)

    VastaaPoista
  2. Ihania! Mistä olet tilannut noita metallisuojia kulmiin? Ois kiva itekin kokeilla :) Anjuska

    VastaaPoista
  3. Ihanaa betonitehdas! Minkä hintaisia tekemäsi betonikirjat ovat? Voisin varailla niitä kolme kappaletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan noin viikon sisään postauksen aiheesta kuvineen ja hintatietoineen. Varata voi sitten jos kiinnostelee :-)

      Poista