perjantai 7. marraskuuta 2008

Laattaspektaakkeli osa I

Luettuani muutaman tee-se-itse-oppaan olin vakuuttunut siitä, että pienen vessamme lattian laatoitus sujuu minulta siinä missä muutkin (pienet) remppahommat.
Ensin oikeaoppisesti kuivaharjoittelimme miehen kanssa ja leikkelimme laatat valmiiksi.



Sitten vääräoppisesti asensin ensimmäisen rivin väärin päin ja koko kaavio muuttui toiseksi (tässä vaiheessa kuolimme nauruun, moka oli niin klassinen). No ei siinä muuta kun mies leikkeli laattoja uusiksi samalla kun minä tyttö lätkin niitä lattiaan.
Emme viitsineet (lue: uskaltaneet) koskea hienoon lainassa olevaan laattasirkkeliin, vaan vetelimme roisisti lattiakaivon ympäröivät laatat katki ja poikki tavallisella leikkurilla hienojen kulmaleikkausten sijaan (se oli sitäpaitsi helpompaakin noin päin).



Kun lattia oli melkein valmis sattu toinen moka, laasti loppui kesken kaiken. Kello oli tässä vaiheessa jo yli yhdeksän ja kaupat kiinni - tietysti. No, onneksi appiukolta löytyi autotallin perältä laastipussin jämä jolla saimme loput laatat kiinni lattiaan.

Kaiken kaikkiaan laatoitus on ihan hauskaa hommaa, jos siihen ei suhtaudu niin tiukkapipoisesti. Kuusikulmainen laatta ei ensikertalaiselle ole kaikista helpoin asentaa (eikä kai kuulema ammattilaisellekaan), mutta itse olen kovin tyytyväinen lopputulokseen - ainakin tässä vaiheessa ;-)



Eteinen oli taas hienossa kunnossa homman jälkeen. Onneksi mies lupasi siivota (minä kun olen tehnyt kuulema sen raskaimman työn). Joudumme elämään nyt muutaman päivän ilman vesiklosetin mukavuutta ja tyytymään ämpärimalliseen wc-ratkaisuun (oppiipahan taas arvostamaan mukavuuksia) :-)

3 kommenttia:

  1. Vau! Enpä olisi arvannut, että tuollaisia laattoja on vielä nykyään myynnissä. Ihanan nostalgisia mielestäni.

    VastaaPoista
  2. Haluaisin mahdollisimman pian vessarempan kimppuun, mutta ammattilaiset tulevat niin kalliiksi, että olemma miettineet tekevämme sen itse. Mukava siis kuulla että vessan lattian saa laatoitettua ihan tavallinenkin ihminen. Tai ainakin sinä saat sen kuulostamaan helpolta ;)

    VastaaPoista
  3. Anu: Laatat oli muistaakseni Pukkilan mallistoa, italialaista keramiikkaa. Useita eri värejäkin oli saatavilla.

    Jutta: Kaikki on helppoa, jos ei ota turhaa stressiä lopputuloksen kauneudesta :-)

    VastaaPoista