tiistai 8. elokuuta 2023

Herkut purkkeihin

Ennen kesäjuhlia oli mielessä, että herkkuja pitää saada esille, mutta niin ettei niihin sitten juhlien tuoksinnassa eksy vääriä tyyppejä apajille, nimittäin perheemme koiria. Ne epelit kun osaavat ottaa sen hetken kun silmät välttää ja pistellä poskeensa kaiken, mihin käsiksi vaan pääsevät. 

Keksinpä siis, että laitan kaikki herkut kierrekansien alle koirilta suojaan, niin ei sitten tarvitse koko ajan olla kyttäämässä, että niihin ei kuonot tai käpälät eksy.

Tyhjentelin skafferista muutaman purkin sitä varten ja ystävien ja yhden siskon avustuksella sain maailmalta vielä muutaman purkin lisää, jottei tarvinnut ihan koko ruokakomeroa herkkuja varten tyhjentää ja aika kiva kattaus tuli pikkupurtavia purnukoissaan näistä.

Ja juhlathan kun on nyt juhlittu, niin voin kertoa, että erittäin hyvin toimivat nämä purnukat, jopa matalalla sohvapöydällä. Yhtään herkkua ei koiruudet päässeet itse pöllimään näistä, jos niitä murusia ei lasketa, jotka "vahingossa" heille  joistain sipsipurkeista ottaessa sattui tipahtamaan.

Että ehdottomasti säästän nyt pari purkkia tyhiksi ihan sitä varten, kun seuraavan kerran herkkuja satun itselle ostamaan, noin nättejäkin kun ovat vielä.

For the summer party I put all the snacks in to these glass jars with lids, so that I didn't have to watch out for our dogs trying to steal some treats. So practical and so good looking.

3 kommenttia:

  1. Kiva idea..... minullakin näitä tölkkejä ja kansia, siispä kysynkin miten sait kannet puhtaaksi? Omissani ainakin ruoste ym jälkeä on kansissa, eikä pesussa ole pudistuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ruosteisia en käytä elintarvikkeille ja kuluneisuus ei ole ikinä minua kansissa haitannut :)

      Poista
  2. Hei,ei todellakaan ruosteisia saakkaan käyttää jo ruoste on hiukan inhon näkönen ja ei ihan terveellinenkaan,uusia kansia kehiin.

    VastaaPoista