torstai 11. tammikuuta 2018

Etanavauhtia

Jääkaapin kaappiprojekti etenee uskomattoman hidasta etanavauhtia, vaikka yleensä olen tällaisissa ihan supernopea. Tämä on mättänyt nyt siitä syystä, kaapin koon vuoksi en yksin pysty ihan kaikkea, kun tarvitsen tämän tästä apukäsiä pitelemään tai nostamaan jotain ja ne apukädet ovat olleet tosi kortilla niiden työvuorojen ja harrastusten vuoksi. Joten pari asiaa päivässä vauhtia on menty, mutta silläkin on onneksi tuloksia tullut.

Runko on jalkoja lukuunottamatta läjässä ja seuraavaksi on sovitusvaiheen vuoro. Keittiöön jättämässäni kolosessa jääkaappia varten on hyvin tiukat mitat ja nyt pitää katsoa että tämä varmasti mahtuu sinne, ennen kun aletaan viimeistellä pintoja ja asennella jääkaappia sisälle.

Ohjeen mukaan integroitavalla jääkaapilla pitää olla tilaa ympärillään, takana ja alla ja päällä ja normikaappiin asentaessa se hoituu eri tavalla kun nyt teen. Olen ajatellut asiat niin, että sille jää tilaa jopa vähän enemmän ja paremmin kun jos olisi tavan kaapissa sisällä.
Alapuoli jää tyystin auki koska siihen ei tule sokkelia vaan kulmiin jalat, jolloin tuuletus pelaa kaapin taakse alhaalta hyvin ja yläpuolelle tein sitä varten runsaat reiät takareunaan. 
Minun järkeni mukaan tämä on parempi kuin umpinaisessa kaapissa, mutta tietenkin otan huomioon myös sen, että "takuu raukeaa jos ei toimi täsmälleen ohjeen mukaan". Sen riskin kuitenkin nyt otan mieluusti tämän designin vuoksi.

The vintage icebox hack project is progressing a bit slowly, but progressing anyway. I finally have the frame done and all it needs now is the legs so I can fit it in the space I left for it in the kitchen. If all goes well and it fits like a glove I can start making it look pretty by the weekend.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti