sunnuntai 20. elokuuta 2017

Hyllyhurmos Purmos

Käytiin loppuviikosta Parolan aseman Katjan kanssa "pienellä" road tripillä juthbackamarkkinoilla Uusikaarlepyyssä. Koska matka täältä sinne on kovin pitkä ajelimme sinne jo edellisenä iltana ja saimme yöpyä matkailuautollamme maailman ihastuttavimman talon pihamaalla Purmossa. Kyseessä tietenkin Lundagårdin perheen koti, josta napsin mukaan muutaman nopean kuvan teillekin näytettäväksi.

Katja oli minua jo matkan varrella valmistanut siihen että heillä on sitten tosi, tosi nättiä, mutta siltikin hengitykseni täysin salpautui kun astuin heille sisään. Kaikkialla oli vain yksinkertaisesti niin ihanan näköistä.

Ihan käsittämätöntä mikä stailaussilmä Ajalla on ja ihan käsittämätöntä myös tuo hänen kykynsä löytää noin paljon aarteita. Kuolaa suupielistäni pyyhkien kuljin ympäriinsä tuolla ihastelemassa tuota kaikkea.

Ja kuten kuvista näkee, minut hurmasi erityisesti nuo ihanuuksia pursuilevat hyllyt. Näissä omissa pienissä neliöissä säilytys kun on se kaikkein tärkein funktio niin nuo todella iskivät tajuntaani tuolla. Sain tuolta niin paljon inspiraatiota omienkin pienten hyllyjen järjestämiseen ja ehdottomasti pitää laittaa nättejä säilytysasioita myös esille eikä vain piilotella niitä kaappien perukoilla.

Itse markkinoilta en ottanut yhden yhtä kuvaa, mutta Lundagårdin putiikilta sen sijaan monta. Esittelen ne seuraavassa postauksessani.

Iso kiitos vielä Ajalle perheineen, oli ihan valtaisa elämys päästä kylään!

OMG, big time! I got to visit Lundagårds home on my road trip to Juthbackamarknaden with Katja from Parolan asema. The place is just SO pretty with all the treasures in everyday life. Aja is just as good as styling as she is finding pretty things. Just look at these photos! 

I got so much inspiration from this visit. All the cool storaging on the shelves made me really think why I hide my pretty stuff in my closets. Need to work on that.

2 kommenttia:

  1. Ei voi muuta todeta kuin että tuohan on silkkaa täydellisyyttä. Kiitos, että jaoit kuvat.

    VastaaPoista
  2. I love this house and your too:-)
    My house:
    http://otcovdom.blogspot.sk/
    http://industryal.blogspot.sk/

    VastaaPoista