torstai 16. toukokuuta 2024

Kesälaveri vanhaan sohvaan

Askartelin tähän uuteen terassisohvaan, eli vanhaan sivustavedettävään sen alkuperäisen laatikon tilalle tällaisen vähän lisää korkeutta tuovan laverin. Tällai ei tarvitse sitä hankalaa laatikkoa käyttää ja saa sohvaan vähän miellyttävämmän istuinkorkeuden sekä säädettävän syvyyden. (Alkuperäinen laatikko on hyvässä tallessa ja sitä käytetään sitten kun sohva siirtyy sisätiloihin talveksi.)

Tämä rakentui siitä vanhasta tekemästäni pihasohvasta, joka oli jo melkein tiensä päässä, mutta kuitenkin vielä niin tukevaa puuta, että se kannatti purkaa palasiksi ja pistää osat uusiin hommiin. Se oli muuten ihan kiva sohva, mutta koskapa sitä säilyteltiin talvet ulkona (lumihangessa) ei se olisi enää kovin pitkään kestänyt ja siinä oli aina niin iso homma se putsailla talven jäljiltä käyttökuntoon. Viime vuonna oli jo kasvatellut sammalia pintoihinsa ja ne vielä tuossa uudessa laverissa vähän värinä näkyvätkin, mutta eivät siellä patjan alla haittaa varmasti yhtään ketään.

Patjan kanssa onkin sitten ollut vähän haasteita, kun tein siitä ensin ihan liian pitkän ja pitäisi vielä lyhentämisen lisäksi jaksaa ommella siihen sellaiset läpiompeleet vähän niin kuin napin paikkaa merkkaamaan, mutta ilman nappeja, enkä ole vielä jaksanut. Muuten se näyttää kyllä tosi hauskalta värjätyssä raitakuosissaan tuossa ja tulee olemaan varmasti ihan supernätti sitten kun sen valmiiksi saan, mutta mikään ei ole tänään estänyt tuossa loikoilua keskeneräisenäkin.

Käytin siihenkin kierrätyshengessä sen vanhan sohvan pellavapatjan sisälmykset, onnekkaasti oli sitä samaa vaahtomuovisilppua jemmassa vähän lisääkin, että sain tästä tähän sohvaan pidemmän.

Tein vielä tuohon laverin etureunan alle vanhoista rukinosasista tuollaiset söpöt jalat, niin kuin siinä alkuperäisessä laatikossakin on, että on tyyli mahdollisimman oikeanlainen ja antaahan nuo tuossa myös sitä tukeakin, jos ja kun laveria tuosta täytyy vielä eteenpäin vähän vetäistä. Se kuitenkin selviää vasta sitten kun tuo patja on valmis ja näen, että mihin mittaan se ompeleiden avulla litistyy.

Nyt vaan ei millään halua olla sisätiloissa ompeluhommissa, kun voisi vaan loikoilla tuossa sohvalla pikkukoirien kanssa, mutta ei kai tässä vielä hirveä kiire mihinkään olekaan. 

Made this lath bottom to this old sofabed so it could be used out here on this deck with a thicker mattress instead of.the box it originally has. The mattress still needs to be cut down a little and tufted without buttons, but since it's been so nice outside these couple of days, I haven't been in a hurry but  laid there enjoying the weather instead.

1 kommentti:

  1. 😊 niin upeita ja kekseliäitä kaikki mitä teet🤩

    VastaaPoista