Olin jo pitkään haaveillut tuollaisesta ihanasta vanhan kahvipannun näköisestä Lungo-kastelukannusta puutarhaani, mutta halusin löytää tuon tietyn oliivinvihreän värisen ja sekös kuulkaa olikin sitten projekti. Kannua on kyllä myynnissä suomessa, mutta niiden liikkeiden etsiminen netistä osoittautui ihan hirmuisen hankalaksi ja olin jo melkein luopunut toivosta löytää yhtäkään mistään alle sadan kilsan sisällä, kunnes minulle vinkattiin, että Loviisasta löytyy! Ajelin sinne hetioitis seuraavana päivänä ja niinhän se vaan oli, että Herttanen x Ihmetilassa (Aleksanterinkatu 4, Loviisa) se unelmien kastelukannu sitten oli ja vieläpä hienosti heti tuossa pihalla, että osui silmiini samoin tein, kun auton siihen parkkasin.
Ostin sen itselleni suupielet niin korvissa hymyillen kun olla vaan voi ja kun kotiin pääsin huviajelultani kunnollisessa kaatosateessa oli silti pakko päästä vielä ihailemaan ja kuvaamaan kannua tuossa etupihalla, kun siitä siinä niin kauan olin haaveillut. Ja se on kyllä niin mainio! Aivan ihana piristys muotoinensa ja 12 litran vetoisuudellaan pesee heittämällä kaikki muut omistamani kastelukannut mennen tullen. Kahden kahvan ansiosta näppärä käyttää, eikä varmasti näytä rumalta vaikka unohtuisi keskelle pihaa tönöttämään, niin kuin meidän muut tylsät muovikannut.
Halusin sen just tuossa ihanan hillityssä harmaanvihreässä värissä, jotta se ei liikaa pomppaa pihalla silmiin, koska en pidä siellä liian isoista värikontrasteista ja nyt se on mielestäni aivan täydellisen ihana tuolla.
On meillä niitä kivoja vanhoja peltikannujakin, mutta niitä olen saanut jo useita rikki (mm unohtamalla niitä pakkaseen) ja ollaan sitten käytetty enemmän niitä rumia muovikannuja kasteluhommiin ja peltisiä vähän säästellen. Ne myös kolisee ikävästi käytettäessä ja siksi muovikannut on olleet kivampia, mutta niin paljon rumempia, ettei esille ole kehdannut jättää. Mutta nyt on kyllä sellainen katseenvangitsija tämä uusi kannunen, että tämähän suorastaan PITÄÄ jättää esille.
Ja miten hauskaa on myös se kuinka hyvälle tuulelle kannusta tulee nyt, kun sitä katsoo ja käyttää. Eipä ole kasteluhommat koskaan olleet ihan näin hymyilyttäviä täällä. Harmi vaan, että nyt on ollut niin sateista, ettei juuri ole tarvinnut tätä muuna käyttää kun koristeena, mutta en minä valita. Se on hyvä kun vettä sataa ja luonto viheriöi, niin paljon on kuivuudesta tälläkin pihalla kärsitty menneinä vuosina, että olen todellakin oppinut rakastamaan sadetta.
Finally found myself this lovely olive green Lungo watering can. Been dreaming about this for a long while already, but there's apparently not that many places here in Finland that sell these. Luckily I found mine from Herttanen x Ihmetila lifestyle shop in Loviisa.
























































