Pikkuvaunu torpan pihalla

Parkkasin saaristovierailullani pikkuvaunun torpan pihaan aivan talon kupeeseen, vaikka alunperin sen piti olla ihan toisella puolen tonttia. Sille oli varattu paikka kauniiden kriikunapuiden alta puutarhan perältä, mutta sinne kun sitä kahden naisen voimin yritettiin saapumispäivänä sovitella saatiinkin aikaan pieni spektaakkeli kun se jäi jumiin maassa olleeseen minipieneen monttuun. Vahinko ei ollut suuren suuri, mutta emme sitä kaksistaan siitä enää liikkeelle saaneet, joten pyydettiin maailman avuliaimmat naapurit apuun työntöhommiin ja siirrettiin vaunu vähän tasaisemmalle paikalle talon nurkalle.

Siinä olikin mukavampaa oleskella, kun oli heti kaiken keskipisteessä, eikä ollut pitkä matka mihinkään. Turvallisempi fiiliskin tällaiselle vähän pimeää pelkäävälle taajamalaiselle, kun tiesi, että torpassa ihan vierellä vahti pikkukoira ääniä pimeydestä.

Ja koskapa satavuotiaassa torpassa ollaan, niin stailasin vaunulle mukaan siihen sopivammat puitteet vasta vahattuine korituoleineen ja hapsuvarjoineen, koska pitäähän sitä nyt tyyliin sopia milloin missäkin seikkailee. 

Reissulle osui hyvin tuulinen päivä ja olikin vähän haasteellista kuvata vaunun edustaa, kun puuskat tahtoi napata siitä kukkamaljakot ja varjot matkaansa. Sain kuitenkin aina viime hetkellä pelastettua pellonreunasta keräämäni ruiskukkakimpun eikä se varjokaan tuosta mihinkään ehtinyt lentää.

(Tuo puulaatikko majaili tuolla vaunun alla ihan vaan sateilta säilössä nurinpäin.)

Ja kun ilta laskeutui saaristoon ja kaskaiden siritys täytti ilman, oli vaunussa näin mukavan leppeä tunnelma. Tuonne oli niin ihana kömpiä nukkumaan omien vällyjen väliin, että vaikka öinen rankkasade herättikin kohinallaan ja vaunun kattoluukusta vuoti vähän vettäkin sisälle, oli siellä silti niin makoisaa olla, ettei tuollaiset pikkuseikatkaan pystyneet pilaamaan onneani.

Se oli tuosta sitten niin näpsä napata mukaan, kun lähdön aika koitti, että päätettiin ettei koskaan enää edes muualle yritetä sitä tässä torpan pihassa sovitella, ainakaan kaksistaan.

Sain vielä kotiinviemisiksi suuren kesäkurpitsan ja pussillisen vasta maasta nostettuja uusia perunoita, ystävän itse kasvattamia tietenkin. Ihan parhautta!

While visiting my friends summer cottage in Kemiönsaari I got to park my little caravan right in front of the house. We initially tried to park it elsewhere, but we only got it stuck to a teeny weeny little bump on the ground, so with a little help of her most nicest neighbors we moved the caravan here, where the ground was more even.

I really enjoyed being parked there. And as you can see it was cozy as ever!

Pimeessä vintissä

Minulle oli jo monikin ihminen ehtinyt suositellut visiittiä Turun kupeeseen erääseen tosi mahtavaan vanhan tavaran kauppaan, jollaista en osaisi kuvitella edes villeimmissä unissani. Kesti kuitenkin muutaman vuoden ennen kun niille suunnille satuin, mutta männä viikon retkelläni Kemiönsaareen, tehtiin ystävän kanssa retki lähikaupunkien kirppiksille ja poikettiin matkalla vihdoin myös tänne Pimeeseen vinttiin. Ja olihan se aivan käsittämätön tuo paikka kyllä...

Siellä oli siis ihan kaikkea ja ihan valtavasti kaikkea. Oltiin liikkeellä niin tiukalla aikataululla, ettei suurinta osaa pystynyt millään kovin tarkkaan edes havainnoimaan, mutta se mitä kerkesin katsoa oli kyllä ihan huikean laajaa valikoimaa vanhaa laidasta laitaan. En koita edes tässä sanoin kuvailla mitä kaikkea tuolta löytyy vaan esittelen sen teille näiden kuvien avulla:

Olisin melkein voinut ostella tuolta pihalta jo vaikka ja mitä, niin herkulliselta kaikki näytti, mutta sitten oli vielä tarkistettava ne sisätilat ja siellä olikin sitten ihan tajuttomasti enemmän kaikkea, niin kun näistä kuvista vähän osviittaa näkee:

Tuolla olisi helposti saanut aikaa vierähtämään koko päivän tai jopa useamman, jos ihan kaiken haluaisi tutkia. Emme kuitenkaan ehtineet kun pintaa raapaista noin tunnin mittaisella visiitillämme, kun jo piti suunnata takaisin maantielle ja seuraaviin kohteisiin. Mutta tänne pitää palata vielä joskus uudestaan ja  paremmalla ajalla, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, ihan jo pelkästään elämyksenä.

Punaisen torpan pihalla

Kävin pienellä minilomalla ystävän kesämökillä Kemiönsaaressa. Tämä reilu satavuotias torppa sijaitsee idyllisessä pienessä kylässä, kapean hiekkatien varrella vanhoine kiviaitoineen ja sitä ympäröi suloistakin suloisempi pieni puutarha johon sain parkata vaununi kanssa pariksi yöksi kesäpäiviä viettelemään.

Tämä on just kun se onnittelulorun "punainen tupa ja perunamaa" sillä kaikki mitä ihminen tarvita voi on juuri tässä. On täällä toki sen tuvan ja perunamaan lisäksi paljon muutakin, mutta koskapa yksityisalueella oleskelin niin kuvasin vaan varovasti, jotten liikoja paljastele toisten elämästä täällä, mutta saahan näistäkin jo hyvin osviittaa kuinka ihastuttava tuo paikka onkaan.

Minne tahansa katseensa tuolla käänsi riitti siellä ihasteltavaa, milloin puutarhan kasvustoista, hauskoista koristeista ja asetelmista tai vaan vanhojen suurten puiden huojunnasta tuulessa taivaalla liikkuvia pilviä vasten. Sattui juuri se eilinen myrskypäivä kuvauspäiväksi tuolla ja siinä olikin välistä töitä saada asiat pysymään paikoillaan, jotta kameran suljin ehti kuvan napata.

Tontilla on sulassa sovussa uutta ja vanhaa rakennuskantaa ja kaikki maalattu samalla sävyllä herttaisen punaiseksi. Erityismaininnan ansaitsee paikan hyyskä, joka oli heittämällä viihtyisin mökkivessa jossa olen koskaan käynyt. Se ehkä johtui siitä, että siinä oli oikein tiivis ovi jonka vuoksi sisällä ei inissyt tai pörrännyt mikään mikä olisi häirinnyt asioilla olemista, sai ihan rauhassa istuksia ja katsella maisemia pitsiverhon takaa.

Pikkuvaunukin löysi paikkansa torpan pihalta pienten kommellusten jälkeen. Sen piti alunperin olla ihan toisella puolen puutarhaa, mutta sattuneesta syystä päätyikin sitten talon nurkalle parkkiin. Mutta se on tarina toinen ja kerron sen teille myöhemmin, kun esittelen kuvia siitä miltä tuo sviittini tuossa etupuolelta katsoen näytti. Tämän kuvan nappasin talon takanurkalta pensaiden läpi ja se näyttää näin päin hirveän suurelta tuossa, mutta eihän se sitä todellakaan oikeasti ole.

Pääsin myös elämysmatkalle kiertelemään lähipitäjien kirppiksiä ja muita ihanuuksia ja yhdessä kohden koin oikein lossimatkankin. Se olikin kuulkaa elämys, sillä viimeksi lossin kyydissä muistelen olleeni ihan pikkulapsena joskus. Otin oikein kuvan muistoksi ja riemuitsin, että tavallaan nyt myös pienellä meriristeilylläkin kävin, vaikka tällä aluksella risteiltiinkin vain tuonne vastarannalle. 

Suuri kohokohta reissulla oli myös tämä matkan varrelle osunut lähipuoti, josta sai ilta-aikaan itsepalveluna ostaa kaikenmoista herkkua aina kananmunista kanelipuusteihin. Sekin, että täällä vähän syrjemmällä suomessa luotetaan ohikulkijoihin niin, ettei kaikissa putiikeissa ole aina edes henkilökuntaa paikalla, vaan maksuhommat saa hoidella ihan itse tuntuu tällaisesta ruuhka-Suomen taajama-asukista aivan satumaisen hurjalta.

Ostin mukaani tuolta vähän mansikkaa ja hernettä matkaevääksi ja tuliaisiksi kotiin pari ihanaa hilloa, pullaa ja hapankorppuja ja heti kun sain sen pullapussin auki harmittelin, että miksi hölmö vain yhden pussillisen ostin, sillä niin mielettömän hyviä olivat ne.

Tein reissulta tietty myös kivoja kirppislöytöjä ja muita ostoksia ja tässä vasta ensimmäinen osa niistä. Paras ehkä tuo Skafferi-kyltti, jollaista olen jo pitkään halunnut. Sen löysin Paraisilta pienestä sisustusputiikista nimeltä Tre Små Rum. Iso laatikko löytyi Ykköstien kirpputorilta Kaarinasta, pieni Joutsentaulu Salon Ekocenteristä ja lasipallo Secondhand marketista. 

Käytiin me tietty myös muillakin kirpputoreilla joista mieleeni jäi varsinkin yksi, mutta kerron siitä, tekemistäni löydöistä ja siitä asuntovaunun parkkeeraamisesta, teille lisää seuraavissa postauksissani.

Got to visit this cutest little old summerhouse and stay there a couple of days with my caravan. Went on a lossi and shopped at fleamarkets and delighted myself with fresh produce from a local farm shop.

Harmaantuneen korituolin ehostus

Mitä minä juuri sanoin edellisessä postauksessa siitä, ettei meille mahdu tällaista nojatuolia ja nyt olen sitten mennyt ostamaan niitä peräti kaksi! Ai että kun välillä ihan yllätän itsenikin tällä nopeudella millä mieleni muuttuu... Mutta nyt minulla on hyvät perusteet tälle mielen muutokselle, nimittäin kun näin nämä korituolit tänään edullisesti myynnissä, iski oitis hirveä himo päästä kokeilemaan saisiko näin lähes valkoiseksi harmaantuneen pinnan vielä ehostettua nätiksi ja kuten kuvasta näkyy, kyllähän sen saa!

Vasen tuoli on tässä vielä alkuperäisessä harmaudessaan ja oikeanpuoleisen olen ehtinyt jo sipaista ruskeaksi. Näistä oli onnekkaasti aurinko polttanut pinnoista myös kaiken lakan värin lisäksi, joten näitä ei tarvinnut lainkaan käsitellä ensin, pyyhkäisin vaan isoimmat pölyt pois ja aloin hommiin ja näin sen tein;

Halusin tuoleihin vähän alkuperäistä lämmintä ruskeaa muistuttavan pinnan, mutten ihan niin oranssista, kun mitä niissä kuuluisi olla. Tykkään eniten näissä Osmon vahoissa sävystä antiikkitammi, mutta se oli tähän harmaaseen pintaan ihan liian tumma, joten päädyin kokeilemaan sävyä konjakki. (Testasin ensin myös sävyä mänty, mutta se oli mielestäni liian hunajainen harmaan päällä.)

Pieni 1,25 desin purkki riitti just ja just kahteen tuoliin, kun sen hinkutti rottinkiin oikein (raivokkaan) huolella ja lopuksi lantrasi vähän kirkkaalla vahalla, että sai viimeisetkin koloset sudittua.

Nämä olisi ihan yhtä hyvin voinut käsitellä jollain puuöljyllä tai petsillä ja lakalla, niin kuin alunperinkin lienee olleet, mutta paloin halusta kokeilla puuvahaa, koska se ei valu niin herkästi kun ohuemmat tuotteet ja se toimikin tässä ihan loistavasti. Pensseleitä vaan meni hommassa peräti kolme kappaletta, kun kaikki kulahtivat käytössä aika nopeasti varsin erinäköiseen kuosiin, kun mitä alussa olivat. Mutta kun sitä huolella töpötti, taputti, hinkkasi ja siveli muuttui tuo luunharmaa pinta jälleen kauniin ruskeaksi. 

Ja nyt on tuolit tuolla kasvihuoneessa tuoreissa vahoissaan (en saanut kuvaa toisestakin valmiina kun tuli pimeä) ja minä odotan malttamattomana sitä, että ne kuivuvat, jotta pääsen niitä täällä eri paikkoihin mallailemaan.

So I went and got myself two of these 80's wicker chairs that I originally didn't have any space for... But as I saw the really weathered look on them I suddenly had this big urge to try to rescue them with wood wax and so I had to buy them. And as you can see from the pictures the wax works wonders!

Vähän unohduksissa

Ei olla tänä kesänä paljoa vietetty aikaa kasvihuoneessa, eikä juuri yhtä kurkkua lukuunottamatta kasvatettu siellä yhtään mitään syötävääkään. Uusi terassi on vähän vienyt huomiota tältä. Enimmäkseen se on ollut tuolla omissa oloissaan vaan, hämähäkit vähän kutoneet seittejäänkin. Mutta on siellä silti nättiä sisällä ja tänään hengasin siellä vähän aikaa, just ennen kun ukonilma pärähti päälle ja kasteli koko pihan vihdoin kunnolla.

Siellä on majaillut nyt kohta juhannuksesta asti ystävältä lainassa oleva korituoli, jota aion testailla asuntovaununi kanssa, jos vaan säät sallivat vielä yhden reissun tehdä. Se sopii tuonne kasvihuoneeseen kyllä väriltään ja tyyliltään niin hyvin, että melkein tekisi mieli olla palauttamatta tätä takaisin laisinkaan...

Mutta koskapa se ei ole oma ja nurkkiin ei täällä tällainen talveksi mahdu, täytyy sen matkata kotiinsa kun kesä loppuu ja se on ihan hyvä sillä kalusteita meillä kyllä tähän tilaan riittää. 

Kasvihuoneessa pitää kyllä nyt tehdä suursiivous ja järjestellä se taas nätiksi, sillä kun illat alkavat viiletä on täällä hauska viettää aikaa, varsinkin silloin, kun sade ropisee peltikattoa vasten.

In the greenhouse. We haven't spent that much time in here this summer since the new deck is so nice. 

Sorvattuja jalkoja

En voi vastustaa huonekaluissa nätisti sorvattuja jalkoja, ne ovat mielestäni vaan kaikista parasta mitä voi olla. Olenkin nyt tänä suvena ollut onnekas, kun vastaani on tullut jo nämä kolme ihanaa kalustetta, joissa maailman kauneimmat sorvatut jalat on.

Ensinnä tämä vanha pikkupöytä, jonka ostelin jo reilu kuukausi sitten Torista ihan pelkästä päähänpistosta. Se on mitoiltaan juuri tarpeeksi pieni, että se sopii vähän sinne sun tänne ja on näppärä siirrellä tarpeen mukaan minne nyt milloinkin haluaa. Tykästyin sen muotoihin ja totesin, että siitä tulee oivallisen tyyliin sopiva apupöytä tähän huusholliin. Se on nyt vielä istuksinut minulla kasvihuoneessa odottelemassa sillä sen kansi on vähän käyrä ja kostea ilma avittaa sen oikaisussa. 

Alkukesästä löysin myös tällaisen jo vähän kulahtaneen puutarhapöydän, jossa myöskin ihanat sorvatut jalat. Näitähän saa myös uutenakin, mutta hinnat ovat lompakolleni aika suolaiset ja väri ehkä vähän liian fiini tähän miljööseen, mutta tässä harmaantuneessa yksilössä on charmi niin kohdillaan kun olla ja voi.

Tämä on toistaiseksi vain pyörinyt ympäri pihamaata etsien sitä oikeaa paikkaansa, mutta jos se ei tänä suvena sitä löydä niin ehkä ensi kesänä sitten.

Ja viimeiseksi löysin reilu viikko sitten paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä tämän vanhan pikkupenkin, joka on just se mitä etsin silloin talvella, kun rakensin pikku-makuuhuoneeseen vastaavan. Se rakentelemani saa nyt lähtöpassit, koska arvostan tätä aitoa vanhaa niin paljon enemmän, mutta pienen entrauksen tämäkin ensin tarvitsee. Runko on löysä ja pinnat rispaantuneet ja vanhassa päällisessä lienee koita, joten vähän työtä se vaatii ja uudet pehmusteet ennen kun sen sängynpäätyyn saan.

I just love turned legs in a furniture and can't resist a good find like these three I got this summer.