Tonnitäkki

Kirpputorilla käveli vastaan tämä vanha tuhannen painava puuvillatäkki. Jotenkin näin sen heti sänkyni päällä ja pakkohan se oli ostaa vaikka kamalan kallis se kohtuullisen huonoon kuntoonsa nähden olikin (8e).

Olen jo pitkään haaveillut suuremmasta makuuhuoneesta. Nyt olen päättänyt tutkituttaa voisiko toisesta vinttikomerosta ottaa tilaa makuuhuoneen puolelle seinää siirtämällä. Jo puoli metriä tekisi huoneelle paljon. Saisin vähän vaihtoehtoja kalusteiden sijoitteluun. Nyt kun vaan saan tutun rakennusmestarin kiinni ja kylään, niin tiedän voinko ruveta piirtelemään pohjapiirustuksia uudesta kalustejärjestyksestä.

Vokaali

Muinoin kirpparilta ostamistani valokirjaimista itselle jäi vain tämä i. Ehkä siksi kun se ei ihan heti pistä silmään muodikkaana kirjaimena ja ehkä siksi, että se oli helpoin muuntaa valaisimeksi ja se pysyy pystyssä pöydällä. Nyt se on koekäytössä olohuoneessa. Olen jotenkin ihan kahden vaiheilla tuon kanssa, että onko se liian muodin mukainen vai ei. Valona tosi mukava kyllä. Hmmm....

Sälekaihtimet

Olohuoneen vanhat sälekaihtimet ovat oikeasti vanhat. Olen saanut ne monta monituista vuotta sitten ja käyttänytkin aina silloin tällöin, kun tyyliin ovat sopineet. Nyt ne pääsivät porstuan ikkunoista pölyyntymästä paraatipaikalle olohuoneen puolelle. (Pölyiset ovat silti vielä. Noiden puhdistaminen on kangas- ja puuosineen himpan vaikeampaan kuin uudempien mallien).

Melkein parasta kaihtimissa on kuitenkin niiden historia. Tiedän missä ne ovat olleet ennen kuin ne minulle tulivat. Tunsin rakennuksen hyvin ja vietin siellä aikaani usein. Katselin noita kaihtimia monta vuotta, ennen kuin vihdoin sain ne itselleni. Vanha tehdasrakennus jossa kaihtimet palvelivat käyttäjiään on jo purettu, ja ihmiset jotka noita säleitä kääntelivät ovat suurin osa jo varmaan ajan tuolla puolen, mutta kaihtimet elävät vielä.  Jokaisella kolhulla ja tahralla on tarinansa. Suurinta osaa en tiedä, mutta uusiakin on jo tullut, ja ne ovat nyt osa minun historiaani.

Minulle on aina merkinnyt tavaroissa enemmän historia, kuin rahallinen arvo. Jos tavaralla on tarina mukanaan on sen arvo mittaamaton. Ja näillä kaihtimilla se on.

Valoviritys vai designvalaisin?

Viiden euron vanha lampunkupu kiinnittyi kauniisti vanhaan kahdenkymmenen euron kameranjalustaan ja kas, näin syntyi hieno valaisin olohuoneeseen. Uudet sähköt toki vetäisin, mutta ne eivät maksaneet juuri mitään, joten niitä ei lasketa mukaan kokonaishintaan. Lampunkupu on vissiin alun alkaenkin kuulunut johonkin jalustaan, mutta kun sitä ei juuri sillä romutorilla ollut myynnissä niin vähän sovelsin. Onneksi kumpainenkin osa tuli vastaani niin sain moisen rakennettua. Yhdellä mutterilla on osat kiinnitetty toisiinsa joten kasaaminen ei ollut iso urakka. Erityisen hieno on mielestäni tuo katkaisija. Se tuli lampunkuvun mukana ja toimii ihan täydellisesti edelleen. Mahtavan kokoinenkin, täyttää koko nyrkin.

Kyllä nyt on niin loft-tyyliä vanhassa rintsikassa että!

Kaapin kuulumisia tänään

Kaappi edistyy hitaasti, mutta varmasti. Kehikko on kasassa ja hyllyt paikallaan (niin muuten myös jo tavarat kaapin sisällä). Maaliakin kerkesin sutaista jo hieman. Hyvin loistaa vielä juminreiät maalin läpi. Mietin hetken josko kittaisi ne umpeen, mutta luulen että saavat jäädä. On ihan mukava nähdä kaapin historiasta tuokin puoli. Maalaan osat vielä toiseen kertaan ja voi olla että ne siitä umpeentuvat vielä.

Ovissa ei vielä ole saranoita, kun joudun tekemään jonkin verran ajatustyötä ensin, että miten saan noinkin kierot ovet asennettua edes jokseenkin suoraan. Pari rimanpätkää pitää myös vielä tilata paikalliselta puutavaraliikkeeltä. Mulla toimii nämä rakennusprojektit aina niin että ajattelen thedessäni ja sitä mukaa kun asiat tulevat vastaan. Muu ei toimisi minulla. Etukäteen voi suunnitella suuret linjaukset, mutta yksityiskohtiin keskitytään tehdessä.

Se on sittenkin kaappi!

Vanhemmat lukijani muistanevat kuinka ostin neljälläkympillä reilu vuosi sitten vanhan kaapinrähjän, josta oli tallella yläosa, alaosa ja ovet. No nyt vihdoin, siis todellakin VIHDOIN, sain aikaiseksi ruveta siitä juminsyömästä lautakasasta kaappia rakentamaan. Täytyy sanoa, että puusepäntaidoista en tajua mitään, mutta silti onnistuin tekemään tuohon kohtuullisen tukevan kehikon. Huomenna käyn ostamassa vähän lisää puutavaraa hyllyjä varten, kiinnitän ovensaranat sun muut ja sitten maalaan koko höskän mustaksi ja toivon, että kaikki luulevat sen olevan jokin oikeasti arvokas vanha kaappi.

17.11.2008

Moni teistä pyysi kertomaan kotijutun tekemisestä, joten tässä tulee;

Syksyllä 2008 elin jännittäviä aikoja. Toimittaja Maija Tiensuu oli ottanut yhteyttä kotijutun tiimoilta ja minä olin tehnyt hulluna remonttia saadakseni talosta mahdollisimman valmiin kuvauksia varten. Talo oli tuolloin vielä aika vaiheessa ja joka huoneessa oli jokin nurkka rempallaan. Jotenkuten sain kuitenkin valmista "suurta hetkeä" varten. Kuvausta edellisenä iltana vielä sisko tuli stailaamaan paikkoja kuntoon pettämättömän sisustussilmänsä kanssa.

Seuraavana aamuna saapuivat sitten Maija ja kuvaaja Martti Järvi. Seurasin silmä kovana kuvaajan työskentelyä ja utelin kuvausniksejä, joita Martti auliisti kertoikin. Siinä sivussa höpötimme Maijan kanssa kaikenlaista kodistani. Tilanne oli rento ja hauska eikä tuntunut yhtään siltä, että tässä nyt jotain haastattelua tehdään. Useampi tunti kuvauksissa vierähti, mutta itse en ajankulua huomannut ollenkaan. Oli niin ihanaa kun sai kertoa tarinoita kodistaan.

Mitään suuria tavaroiden siirtelyitä ei tarvinnut tehdä. Jotain huolimattomasti aseteltuja esineitä lisäiltiin melko tyhjille pöydille ja joistain kulmista kuvatessa piti joitain huonekaluja siirrellä pois tieltä. Muuten saivat tavarat olla melko pitkälti niillä paikoillaan, joilla jo olivatkin.

Kun kotijuttuja kuvataan menee yleensä lähemmäs vuosi ennen kuin juttu tulee ulos. Tämä siksi kun lehdet tuppaavat tekemään suunnitelmansa hyvissä ajoin jopa vuodeksi eteenpäin. Joskus voi kyllä onnistua saamaan juttunsa nopeammin, mutta minä sain jännittää aina viime vuoden joulukuulle asti ennen kuin sain tietää että juttu julkaistaan. Ja kyllä sitä jännittikin, enemmän kuin jouluaattoa konsanaan!

Hauskaa nyt nähdä valmis juttu ja huomata kuinka paljon tämä kotini onkaan noista ajoista muuttunut ja silti kuitenkin pysynyt samana. Ja huomata kuinka sitä katsoo toisen silmin otettuja kuvia ihan erilailla kuin itse tiirailee nurkkiaan. Nyt on kyllä pakko uskoa itsekin, että on tämä aika ihana koti kun on kerran oikein lehteenkin päässyt :-).