keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Pihavaloja ja keittiötasoja

Tänä vuonna pihan jouluvalojen asentaminen meni todella myöhään, aiempina vuosina ollaan oltu asian kanssa aina ajoissa, mutta nyt jotenkin lipsahti. Pihassa ympäri vuoden palavat sentään olivat jotenkuten päällä, mutta se jouluksi tarkoitettu runsaus puuttui kokonaan. Asiaan tuli tartuttua oikeastaan vasta kun yksi pihan jatkojohdosista hajosi ja sammutti ne ainoatkin. Siitä riensin sitten penkomaan varastot ja selvittelemään johtosotkuja, vaihtelemaan muuntajia ja ripustelemaan valoja puihin ja pensaisiin ja nyt piha kimmeltää taas omien ja ohikulkijoiden iloksi runsaana.

Ja se pieni keittiöremppakin voi pian taas jatkua sillä uudet keittiötasot tömahtivät eilettäin pihaamme virosta, ja kuten kuvasta näkyy se on ihan sitä ihtiään eli aitoa marmoria. Pitkällisen pohdinnan ja vuosikausien haaveilun tulos on vihdoin täällä! Ennen kun niitä enemmän voi teille esitellä ne pitää ensin asentaa paikoilleen, mutta siihen puuhaan ryhdytään vasta ensi viikolla, tässä kun on hieman joulumarkkinakiireitä sitä ennen. ;-)

Finally got the christmas lights up in the garden, pretty late with that task this year. And we got a delivery of Carrara Marbel yesterday, the new kitchen counters arrived! Won't get them installed until next week though, there's some christmas-fair business before that first. ;-)

3 kommenttia:

  1. Onpa komea marmoritaso.Meimlä on punertavaa ja mustaa kiveä yksi taso keittiössä,silloin marmori ei ollut niin suosittua kuin nyt.Mutta aito kivi on kätevä monessa asiassa esim.siinä voi pilkkoa,nostaa kuuman kattilan jne.Tykkään todella!

    VastaaPoista
  2. Olen kuvitellut, että marmori on aika huokoista? Tarttuuko siihen esim. punajuuri..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse kuvitella, se on huokoista ja siihen tarttuu vaikka mikä jos sitä ei käsittele suoja-aineella tai jos sen kanssa ei ole siististi. :-)

      Poista